Huonosti nukutun yön jälkeen (molemmat jännitti niin, että uni ei meinannut tulla silmään) puolilta päivin lähdimme junalla helsinkiin katsomaan kuvan koiraa.

Myyjä soitteli jo aamupäivällä, että koira pissaa jatkuvasti lattialle kortisonin takia eikä pysty yhtään pidättelemään. Kertoi myös, että se uus perhe missä koira oli ollut on aiheuttanut koiralle kuhmun tai sitten se johtuu allergisesta reaktiosta. (Olen myöhemmin jutellut naisen kanssa jolla Alli viikon oli ja hän vakuutti, että kuhmu oli jo Allilla silloin kun hän säälistä koiran luokseen otti. Säälistä sen takia, että myyjä oli hänelle kertonut että ei ole rahaa koiranruokaan tms.) Pakkasimme putkikassiin pyyhkeitä siltä varalta, että koira päästää alleen junassa. Ystäväni (Petra), joka on töissä helsingissä koiraihminen henkeen ja vereen lupasi tulla mukaamme katsomaan pentua. Tapasimme Pasilan asemalla ja koiran olinpaikkaan (mikä oli myyjän äidillä) oli siittä n. 5-10min kävelymatka. Perille päästyämme järkytys oli SUURI ja itku ei ollut kaukana!!!

Koira tosiaan oli iholtaan todella huonossa kunnossa ja kuhmu oli valtava. Äidillä oli myös oma koira siellä ja kovin ystävälliseltä koiralta vaikutti, mutta ilmeisen laiha luultavasti johtuen lääkkeistä mitä on syönyt paljon jo ikäänsä nähden ja allergiaruoasta. Pikkunen pentu ei katsonut ketaakaan silmiin, väisti taidokkaasti kaikki katseet, siellä ollessamme pentu sai valtavia paukamia kylkiinsä ja alkoikin hinkaamaan itseään sohvaan ja raapimaan valtavasti. Sääli on sairautta, mutta todellakin säälin molempia koiria ja paljon! Kerroin myyjälle, että kirjoitetaan paperit, että me pääsemme lähtemään takaisin Tampereelle.  Paperit kirjoitettiin ja aloimme tehdä lähtöä, myyjän äiti ehdotti, että antaisimme koiralle ihmisten rauhoittavaa pattien ja stressaavan tilanteen takia... kaikkien meidän kolmen suusta yhtä aikaa miltei huutaen kirposi "EI ANNETA".  Äiti vielä kehoitti antamaan allergia ruoan lisäksi omenan palasia makuelämyksiä varten.. huh huh...

Päästyämme ulos sieltä ystäväni soitti heidän koiriaan Tampereella vuosia hoitaneelle eläinlääkärille, että saisiko mahdollisesti seuraavalle päivälle akuuttiajan ja onneksemme se onnistui. Eläinlääkäri pyysi heti lopettamaan kortisonin annon koiralle.

Kotimatka sai alkaa...

Pasilan asemalla odottamassa junaa kyydittämään meitä Tampereelle.

Koiran naamassa oli valtavasti ihottumaa ja koira olikin sen miltai karvattomaksi repinyt niin kuin korvantakusenkin..

Koira punoitti koko kropaltaan, jalat ja naama pahiten.

Eräs tyttö samassa vaunussa kysyikin, että onko toi possu kun se on noin vaaleanpunainen vai mikä se on?

 

Matka kotiin jatkui rautatieasemalta kävellen. Koiraa pelotti julmetusti ja liikkuminen oli hankalaa... Pääsimme kuin pääsimmekin kotiin (n1,5km jälkeen)!

Tietysti koira oli kummissaan, peloissaan ja ties mitä.

Vilma istui kiltisti sohvalla odottamassa, että koira tulee tervehtimään itse ja kaikessa rauhassa. Monta kertaa kävi vain varoen haistamassa sukkaa ennen kuin edes haistoi kättä saati jäi silitys etäisyydelle.

 

 Valtava kuhmu keskellä kalloa :(

Korvanlehdet olivat sisältä todella punaiset ja ärtyneet.

Sovimme, että heti seuraavana päivänä nimeämme koiran uudelleen ja haukkumme saa aloittaa ihan uuden elämän uuden nimenkin kera.